TOIMINTALINJA 3. Yhteinen ympäristöYhteinen ympäristö -toimintalinjan tavoitteena oli suojella ja hoitaa yhteistä ympäristöä. Toimenpidekokonaisuus 3.1 Yhteistyö ympäristönsuojelussa ja -valvonnassa Suomenlahti on yhteinen ympäristömme ja sen tilan parantaminen edellyttää sekä pieniä paikallisia että laajoja kansainvälisiä toimia. Etelä-Suomen ja Viron alue- ja paikallistason yhteistyössä pyrittiin yhteisten verkostojen ja ruohonjuuritason toiminnan kautta parantamaan ympäristönsuojelun ja -valvonnan edellytyksiä sekä vaikuttamaan asukkaidenkin käyttäytymismalleihin. Yhteistyön teemoja olivat mm.
Toimenpidekokonaisuus 3.2. Yhteistyö ympäristön hoidossa Ympäristönhoidon Interreg-yhteistyö antoi eteläsuomalaisille ja virolaisille mahdollisuuden testata mm. jätehuollon, vesihuollon, ilmansuojelun tai maaperän suojelun menetelmiä ja lisätä alueen ympäristöosaamista. Ohjelman rahoituskehys ei mahdollistanut infrastruktuuri-investointeja, mutta pieniä paikallisia pilottitoimintoja voitiin tukea siten, että uusia menetelmiä testattiin laajemman sovellettavuuden kannalta. Yhteisen kehittämisen teemoja olivat mm.
|




